




Mufi on suomalainen kesällä 2007 perustettu koiranvaateyritys. Nyt esittelyssä on Mufin fashion year 2009- 2010!
Koirasi saa ansaitsemaansa yksilöllisyyttä ja laatua pukeutumalla Mufin vaatteisiin. Jokaista malliston tuotetta valmistetaan joko pienissä sarjoissa tai ne ovat uniikkituotteita. Haluamme myös , että koirasi viihtyy vaatteissaan, joten materiaalivalinnoissa on ajateltu myös materiaalin tuntua koiran päällä. Mallien suunnittelussa on huomioitu myös koirien liikkeet, niin että vaatteet istuvat mahdollisimman mukavasti koirallesi tilanteessa kuin tilanteessa.
Mufi vaatteista valmistetaan kokoja XXXS-L, mutta jos koirasi jää mittataulukkomme ulkopuolelle otathan yhteyttä meihin niin valmistamme koirallesi asun juuri hänen mittojensa mukaan. On myös mahdollista saada koiranvaatteita omista kierrätysmateriaaleistasi, eli voit toimittaa meille vaikkapa vanhat farkkusi, joista suunnittelemme ja valmistamme asun koirallesi! On myös mahdollista tilata suunnittelupalvelua, niin että valmistamme koirallesi aivan uniikin mittatilausasun haluamasi mallin ja materiaalien mukaan.
Mufi kunnioittaa kestävän kehityksen arvoja. Mufin kaikki tuotteet ommellaan Suomessa ekosähköllä. Osassa tuotteita käytetään kierrätysmateriaaleja (ilmoitetaan tuotteen yhteydessä). Mufi- tuotteiden laadukkuus takaa myös tuotteen pitkäikäisyyden. Mufi kiinnittää myöskin huomiota kierrätykseen ja mahdollisimman ekologiseen tuotteiden pakkaukseen.
(lisätty: 26. elokuuta 2010)
Mufilla on myyntikoju Kääpiökoirayhdistyksen näyttelyssä Helsingin Kaivopuistossa su 29.8.2010! Nyt on siis oivallinen tilaisuus tulla tutustumaan Mufin uutuustuotteisiin,kuten uuteen herkulliseen ... lue lisää
(lisätty: 27. huhtikuuta 2010)
Mufin kevät-kesä 2010 vaatteet ovat saapuneet ja niitä voi ihastella Mallisto-sivulla! Mufi-tuotteita voi bongata kesällä myös erilaisista koiraväen tapahtumista, joista ... lue lisää
(lisätty: 27. huhtikuuta 2010)
Mufin laadukas ja monipuolinen jälleenmyyjä Luttanat Lemmikit järjestää Tassu-messuilla Jämijärven Jämi Areenalla 8.5.2010 koirien muotinäytöksen, jossa on esillä upeita Mufin ... lue lisää